lauantaina, joulukuuta 27, 2008

Hesarin arvostelu

H.Jokisen arvostelu Tutista Hesarissa 27.12.2008.

Ohessa muistiinpanot kirjan nimitarinaan Kafkan tutti.

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Maininta Suomen kuvalehden nettisivuilla

Kafkan tutista pieni maininta Suomen kuvalehden blogisivuilla, jossa Jyrki Jantunen kirjoittelee viime vuoden sarjakuva-annista.

Ohessa taas yksi näyte kirjasta ulkopuolelle jääneistä matskuista: arkea sarjakuvakoulussa.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

Ruususen unta

Kotona väki senkun lisääntyy vaan. Ohessa "Ruusu" kotiutuneena.

Avun isänpäivän numero

Uusimmassa Avussa tutustutaan Kafkan tutin tekijän kotioloihin.



perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Radioaalloilla

Viime viikolla Ylen Kymenlaakson radio piipahti koululla ja jututti kirjan tiimoilta (8 min).

Ohessa eräs haastatteluun mitenkään liittymätön, kirjasta "hyllytetty" juttu noin vähän niinku kuvituksena.

perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Uudet promokuvat

Uudet promokuvat ovat saapuneet kuvaaja Kati Rapialta.

Keskilaakson stoori

Kävin keskiviikkona myyttisessä Keskilaaksossa eli Anjalankoskella Myllykosken kirjaston haastattelutunnissa. Keraamikko Sanna Ukkola kyseli ja paikallisen kuvataideryhmien oppilaat olivat kuulolla. Oppilaskysymyksistä herttaisin oli "Oletko mielestäsi hyvä?" Vastasin jokseekin näin: "On mulla mielestäni sen verran terve itsetunto että voin pitää itseäni ihan hyvänä. Olen julkaissut sarjakuvia jo 25 vuotta enkä ole lopettanut. Pikemminkin olen jopa innostuneempi kuin kertaakaan aikaisemmin."

Ohessa Keskilaakson stoori (pitäs varmaan ottaa jo uusi promokuva). Siinä mainitaan sarjakuvantekijänikin armoitettu kustannustoimittajani Hans Nissen, jonka antaumusta kirjaprojektiini ei voi kuin kiitellä (onneksi tällä kertaa et joutunut myymään hääastiastoasi painokuluihin!).

tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Haastattelutunti Myllykosken kirjastossa keskiviikkona 29.10.2008 klo 18.00

Ohessa ilmoitus Myllykosken kirjaston tapahtumista:

29.10.
Karri Laitinen: Kafkan tutti
alkaen kello 18. Sarjakuvantekijä Karri Laitista haastattelee Sanna Ukkola. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

* * * * *

Keväällä kirjaa toimittaessa tuli useampi juttu piirrettyä uusiksi. Jotkut useampaankin kertaan kuten oheisista kuvista voi päätellä. Ensimmäinen versio oli kömpelön oloinen ja poikkesi tyyliltään muusta aineistosta, seuraava liian tumma ja muutenkin liian pelkistety, kolmannen viiva oli liian paksua (vakikynä oli rikki), kunnes neljäs versio oli tarpeeksi hyvä. Vaikka ei sekään täydellinen ole, on se päiväkirjaisen rennosti piirretty ja siten kirjaan sopiva.




Muutama lehtijuttu

Ohessa muutama lehtijuttu kirjan tiimoilta. Ensimmäinen on marraskuun Rytmi-lehdestä ja toinen paikallisesta Loviisan sanomista (olin paikallisessa kirjastossa kertomassa tekemisistäni).


torstaina, lokakuuta 23, 2008

Helsingin kirjamessuilla

Kafkan tutti -näyttely Helsingin kirjamessuilla 23.10-26.10.2008 Suomen sarjakuvaseuran osastolla. Tervetuloa!

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Savon sanomien haastattelu

Muutama viikko sitten ilmestyi Savon Sanomien haastattelu. Sain sen vasta nyt käsiini ja uups, no, niin jä öhöm.

lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Helsingin sarjakuvafestivaalit

Kuluvana viikonloppuna on perinteiset Helsingin sarjakuvafestivaalit. Olen lavalla haastateltavana G18:ssa (Yrjönkatu 18) n. klo 17.15 Kafkan tutin tiimoilta. Sunnuntaiaamuna olen Glorian puolella (Pieni Roobertinkatu 12) mukana paneelikeskustelussa 'Vanhempas oli sarjakuvakuvantekijä!' yhdessä Anne Muhosen, Katja Tukiaisen ja Ville Rannan kanssa. Molempia esityksiä vetää sarjakuvatoimittaja ja Vauva-lehden Isiblogin kirjoittaja Ville Hänninen.

Piirtelen omistuspiirroksia Kreegah Bundolon pöydässä lauantaina klo 13-15 ja sunnuntaina klo 11.10-13.00. Muu aika meneekin jalkapalloa pelatessa (Rytmipallo-Mockba, Brahen kentällä la klo 16.00) ja lapsia hoidellessa. Toivottavasti jaksan käydä iltaklubilla lauantaina.

Festivaaliohjelma näköjään menee tänäkin vuonna sivu suun. Onneksi lehdet tekevät juttuja festarivieraista jne.

Ohessa yksi sadasta jutusta joka jäi kirjasta yli. Piirroksen nimi on 'Näkymä'.

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Haukkuja kunnianarvoisessa seurassa

Tänään sattui käsiini toinenkin arvio kirjasta. Tuoreimman Ylioppilaslehden Blaah-osastolla Kafkan tutti pääsi näköjään mielenkiintoisesti puolinuijituksi yhdessä hyvän porimusan ja syksyn puhutuimman sarjakuvatapauksen väliin, joten kritiikit ovat nyt fifty-sixty. Saatte arvata kummalla oli vähän enemmän painoarvoa päivän tunnelmiin.

Esikoisen eka kerta kritiikin hampaissa

Turun sanomissa julkaistiin tänään esikoiskirjan ensimmäinen kritiikki. Täytyy sanoa että kovin jännitti kun kolleega koulun käytävällä vinkkasi asiasta. Eka kerta kirjana on sekin eka kerta, vaikka sarjakuvia on julkaistu eri lehdissä ja pienjulkaisuissa jo 25 vuotta. Ohessa sivu, johon arvostelun loppupuolella viitataan. Arvostelija vaikutti arvostavan ihan monisanaisesti ja perustellusti (kirja ei siis liiemmin antantu niin sanotusti arvostelun aihetta).

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Kirjasta asiaa ruotsiksi

Ohessa kuvat tänpäiväisestä Östra Nylandista (Itä-uudenmaalla ilmestyvä sanomalehti), jossa Backmanssonin Tom kertoilee kuvin ja sanoin kirjasta ruotsinkielisille lukijoille.


lauantaina, elokuuta 30, 2008

Viikonlopun ajan näyttely Loviisassa




Millaista on asua 100-vuotiaassa vanhassa kansakoulussa? Miltä pesänrakennusvietti näyttää? Karri Laitinen kertoo sarjakuvapäiväkirjassaan huomioitaan niin vanhemmuudesta, remontista kuin opettajan arjestakin. Näyttelyssä on esillä valikoima sarjakuvatarinoita Karrin esikoiskirjasta
Kafkan tutti.

Laivasilta, Rantatien kauppa. Rantatie 40 30.8.-31.8.2008, klo 10-17

NÄYTTELY auki WWP-tapahtuman ajan
30.8.-31.8.2008
Laivasilta, Rantatien kauppa
Rantatie 40, Loviisa
klo 10-17

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Tervetuloa pullakahveille

Ohessa kustantajani ilmoitus:
Tervetuloa pullakahveille Tammelan kirjakauppaan torstaina 21. elokuuta.

Silloin juhlistamme Karri Laitisen esikoiskirjan, Kafkan tutin ilmestymistä. Karri on paikalla torstaina kello 16.30-18.30 rupattelemassa esikoisestaan ja piirtämässä omistuspiirroksia halukkaille. Kirja on torstaina ostettavissa edulliseen 15 euron hintaan (OVH 20e). Lisätietoa kirjasta löytyy Kafkan tutin omasta blogista: http://kafkantutti.blogspot.com/

Samalla vietetään Tammelan kirjakaupan avajaisia, hieman myöhässä mutta tunteella. Tammelan kirjakauppa on Kreegah Bundolo-kustantamon oma sarjakuvakauppa Tammelan torin tuntumassa. Hyllyt notkuvat kansainvälisiä sarjakuvaherkkuja ja pienten kustantamojen kirjoja. Valikoimassa on uutta ja vanhaa, kirjoja, leluja ja musiikkia.

Tervetuloa!

Tammelan kirjakauppa - Väinölänkatu 14 Tampere
www.kreegah.net

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Valmiina juhlallisuuksiin


Nonnista! Nyt sitä ollaan valmiina juhlallisuuksiin. Kuvissa elämäni ensimmäinen kravatti.

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Julkaisujuhlat perjantaina

Neljä vuotta sitten aloitettu projekti on nyt sitten saatettu kansien väliin. Eli tervetuloa esikoissarjakuvakirjani Kafkan tutin julkaisujuhliin pe 15.8.2008 kello 17-19. Paikka on Suomen sarjakuvaseuran galleria Sarjakuvakeskus Helsingin Kalliossa (Kolmas linja 17, 00530 Hki). Käynti sarjakuvakauppa Pitkämiehen kautta.

Piirtelen galleriassa omistuskuvia niitä halajaville. Tarjoilua tarjolla. Itse galleriassa on menossa par'aikaa Muurlan sarjakuvalinjan näyttely La Muur!

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Kirja tuli tänään painosta

Melkein kuukauden odottelun jälkeen vihdoin se tapahtui: Kafkan tutti tuli painosta ja vieläpä sen näköisenä kuin se suunniteltiinkin. Kirjoja saa jo tilattua muutamista paikoista, lista oikealla palstalla. Ja fyysisestikin kirja on kaupoissa viimeistään maanantaina 18.päivä tätä kuuta.

keskiviikkona, elokuuta 06, 2008

Kafkan tutti on sarjakuvakirjakerhon elokuun kirja

Kreegah Bundololla on myös sarjakuvakirjakerho. Elokuun kirjaksi on valittu Kafkan tutti. Suosittelen tutustumista vaikka puoleksi vuodeksi sarjakuvataiteen aikuiseen makuun!

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Kirjaa odotellessa

Kirjaa odotellessa ajattelin paljastella taas muutamia sivuja. Kuvia klikkailemalla saat ne isommiksi. Kirjan pitäisi tulla painosta 12.päivä elokuuta ja julkaisujuhlat olisivat sitten 15.päivä perjantaina Sarjakuvakeskuksella Helsingissä kello 17.00-19.00. Mutta siitä tarkemmin ensi viikolla.



Amerikan reissu

Kävin kesäkuun alussa New Yorkin sarjakuvafestivaaleilla (Mocca) mm. promotoimassa Kafkan tuttia. Tuleva kirja kulki vielä silloin työnimellä 'Kaikki ei ole unta mitä yöllä näkee'. Tein 32-sivuisen englanninkielisen näytevihkosen ja koko kymmenen kappaleen painos meni sillä reissulla. Viimeisen kappaleen annoin lentokoneessa Pariisista palailevalle tutulle hääreissulaispariskunnalle.

Yksi kappale päätyi Brooklyniin.


maanantaina, elokuuta 04, 2008

Näyttely päiväkirjan sivuista vuonna 2006

Vuodenvaihteessa 2006-07 pidin näyttelyn Arabianrannan kirjastossa. Esillä oli osa Kafkan tutissa ilmestyneistä sivuista. Oheisen jutun näyttelystä Hesariin kirjoitti H.Römpötti.

sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Irtokirjaimet




Lasten kanssa tuli leikittyä irtokirjaimilla ja tälläistä sitten tietysti syntyi.

torstaina, heinäkuuta 31, 2008

Kustantajan blogis näytesivuja

Kreegah Bundolon blogist löytyy nyt pari näytesivua. Itse kirja on vielä painossa.


Kafkan tutti: Naamiomies

[vaaleampi versio]

video

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008

Kafkan tutti: Naamiomies

video

Täs ois Youtubeen laitettu mainosvideo [versio 01].